Sitten kun on matkalla...

Yksitoista yötä lähtöön. Välillä jännittää, sitten helpottaa, sitten pelottaa niin paljon että itkettää, sitten naurattaa, ja koko ajan on kiire. Matkavalmistelut aiheuttaa sitä hyvää stressiä, eustressiä, mutta välillä mennään pahan ylistressin puolelle.

Miä olen laittanut talven aikana monta asiaa "sitten kun on matkalla..." -listalle. "Sitten kun on matkalla en enää kiukuttele tai stressaa." "Sitten kun on matkalla nukun hyvin." "Sitten kun on matkalla nautin elämästä". Eilen miä tajusin ettei ole mitään järkeä säästää hyvää ja rentoa oloa matkalle, kun mikään ei estä nauttimasta olosta nyt. Eihän se matka koko maailmaa muuta. Voin muuttaa asenteita jo nyt. Pelkkä ajatus helpottaa.

Yhden "sitkun" miä pidän: Nyt on vähän kiire, ja nää hommat on hoidettava. Sitten kun on matkalla niin miä en välitä ajasta. En sovi yhtään aikataulua, ja jos myöhästyn laivasta niin menen seuraavalla.

Matkasuunnitelmat on yhtä levällään kuin matkatavarat. Olen silti menossa kertomaan niistä Yle puheelle huomenna klo 15. Pysykää kanavalla!

Pakkasen sulatus kasteli matkatavaraläjän. Nyt on metrin turvaväli.

Laitoin pyörän matkakuntoon

Purin Focuksesta vanhat osat irti ja kokosin sen uudelleen uusilla osilla. Projekti kesti viikon, purkaminen oli nopeaa, kasaamiseen meni pari iltaa. Rentoa hommaa!  Helppoa ruuvaamista, kunnes lopussa gripin laitto ja vaijerien säätö meinasi viedä hermot. Suomenlipputarrat ei tartu pyörälaukkuihin, niin sinivalkoiset gripit saa ajaa asiaa.

Muutkin talliprojektit ovat valmistuneet ja jaettu ystäville. Focuksen ylijääneistä osista ja Nishiki Crossmasterin rungosta tuli hyvä raaseri ystävälleni Antille. Ferhatin vaimo sai Retki-Kulkurin ja Sampsa pääsee pian citypyörällä Lohjan Tebarille.

20 päivää lähtöön. Miina ei usko että tästä tulee valmis.

Mutta viikkoa myöhemmin se on valmiina sisäänajettavaksi!