maanantai 21. heinäkuuta 2014

Miten Meksikon raja ylitetaan

Talla ei ole juurikaan tekemista pyorailyn kanssa, mutta pakko kertoa miten me selviydyttiin takaisin San Diegoon, mista meidan lento Suomeen lahti.

13.7. La Fonda - San Diego, 0 / 1210 km

Mentiin katsomaan jalkapallofinaalia baariin. Siella oli sunnuntaibrunssi, johon kuului free margaritas. Meidan viereen istui pariskunta, joka oli palaamassa asuntoautollaan San Diegoon tanaan. Meilla oli ajatus palata San Diegoon huomenna, mutta miksei tanaan. Kysyttiin kyytia, saatiin kyyti, pakattiin teltta ja nostettiin pyorat Dolphiniin.

Meilla oli passeissa Meksikon turistiviisumit, jotka pitaa palauttaa maasta poistuessa. Autokaistalla ei ole Meksikon rajaviranomaisia (ei sen puoleen etta jalakulkijoidenkaan kaistalla olisi), mutta meidan pitaisi palauttaa ne laput ja saada leimat passiin. Onneksi me tiedettiin tulomatkalta mista imigrationin tavoittaa.

Ei kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, mutta näin se onnistui: Rajalla oli parin tunnin jono. Me noustiin asuntoautosta, keskelle ruuhkaa, otettin varuiksi kaikki kamat mukaan, jos ei paastakkaan takaisin ja lahdettiin etsimaan rajaviranomaisia parin korttelin päästä, sielta minne meidat viimeksi kovan etsimisen jalkeen talutettiin. Tultiin vaaraan paikkaan, se oli vaihtunut parin viikon takaisesta, mutta meidat saatettiin taas oikeaan. Saatiin leimat passiin. Pyorailtiin takaisin autojonoon, josta asuntoauto oli helppo bongata. Noustiin kyytiin ja jonotettiin.

Pelattiin etukateen etta Jenkkeihin palaaminen olisi ongelma, mutta se ei ollut yhtaan, meidan kolmen kuukauden viisumi on vielakin voimassa, vaikka palautettiinkin ne viisumilaput jo pari viikkoa sitten.

Loreen ja Joey Ocean Beachille, ja me mentiin mukana. Joey tarjosi meille yopaikan Dolphinissa.

Ihmeellinen paiva. Tijuanassa raja ei ole vaarallinen, vain ruuhkainen ja epäselvä. Silti mia en aio ylittaa sita rajaa enaa, en autolla enka pyoralla. Jos sia aiot niin voin kertoa mista ne leimat saa passiin, ja kenen neuvoja kannattaa uskoa.

 Kyyti ja yöpaikka samassa paketissa.

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Limbo autiolla rannalla

Tilannekatsaus. Mita me oltiin suunniteltu pyorailla, ja mita ollaan pyorailty ei tasmaa. Matka on ollut enimmakseen ihana ja me ollaan nahty vaikka mita, muttei pyoran selasta, niin kuin suunniteltiin. Pakko myontaa, etten mia ole maailmanvalloituspyorailykunnossa. Pitkä tarina.

Se mita on haaveillut ja valmistellut monta vuotta ei onnistu. Identiteettikriisi. Meilla ei ole kotia, ei toita. Jossei me pyorailla, niin mita meilla on? Meilla on aikaa ja rahaa tehda melkein mita vaan, kunhan se on halpaa. (Eli aika hyvä tilanne, vai mita?) Pakko pysahtya miettimaan miten ja minne me mennaan tasta eteenpain.

Palattiin rantalomalle La Fondaan kerailemaan ajatuksia. Leirinta-alue oli hiljainen, ranta oli tyhja, ilma oli sopiva, siina oli hyva olla. Se oli ihmeellinen limbotila. Hengahdyspaikka, jossa on hyva olla, muttei mitaan hajua mita tehda seuraavaksi. Haittaako se? Valilla tuntui että tässä on kaikki mita tarvii, eika mikaan hata, sitten hetken paasta taas hullu hata.

Vaihtoehtojen paalinjat oli tulla maitojunalla kotiin tai lomailla niin kuin tahankin asti. Ei me vielakaan tiedeta mita me halutaan, mutta paatettiin lentaa takaisin Suomeen. Ajateltiin on kayda sienestamassa Saimaalla ja lentaa vali-amerikkaan talvella, pyorilla tai ilman. Yksi rouva lohdutti miua, etta parasta suunnitelmissa on etta niita voi muuttaa. Miusta se oli hyvin sanottu.

Tuuli puhalsi teltan lapi. Mahtava torkkupaikka.
Viikon jalkeen polya on kaikkialla, vaikka miten pestiin.

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Ei karuhut mitaan, mutta ne oravat!

Pohjoisempana mia pelkasin karhuja. Iltaisin me pakattiin evaat ilmatiiviiseen pussiin ja hilattiin se puuhun kauas teltasta, niin kuin oli neuvottu. Me ei nahty yhtaan karhua, ja varotoimet pit myos pesukarhut loitolla.

Me tiedettiin etta Meksikossa oravat on kovasti evaiden peraan, ja oltiin ajateltu pakata ruoat yoksi. Heti ekana telttapaivana me jatettiin evaat telttaan siksi aikaa kun mentiin uimaan. Kun me tultiin takaisin teltta oli reiilla. Siirrettiin evaat ilmatiiviisiin paksuun pussiin, niin seuraavaksi oravat nakersi sen puhki. Sitten opittiin etta sekin pitaa laittaa roikkumaan.

Sellaista mitä ei jesarilla korjaa ei olekkaan!

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Pikkupatka Baja Californiaa

1.7. Rosarito - Popotla, 14 / 1119 km

Koska me missattiin Hollywoodin filmistudiot, ajateltiin paikata tilanne Baja Californian studiolla. Titanic on kuvattu taalla! Portilla vartia kertoi etta paikka on ollut suljettu viimeiset viisi vuotta. Museopaivasta tuli rantapaiva. Ei se haittaa.

USAssa joillekkin rannoille sai tuoda koiria, Meksikossa autoja.

2.7. Popotla - La Fonda,  20 / 1149 km

Alisitossa oli sellainen leirinta-alue mita me ollaan etsitty. Rantaviiva on sama ja meri on sama kuin USAssa, mutta kaikki muu on eri. Kaikki on vahan kulunutta, tunnelma on lammin.

Kielekkeelta naki linnut, delfiinit, surffarit ja valaan!

3.7. La Fonda - Ensenada, 52 / 1201 km

Highway 1 on sortunut jossakin kohtaa La Missionin ja Ensenadan valilla, joten kaikki liikenne on ohjattu vanhalle tielle. Se on kapea, mutkikas ja makinen, eika silla ole pientaretta. Minka piti olla hiljainen maisemareitti oli pelottava ruuhkatie rekkojen suhistellessa liian lahelta ohi. Onneksi paastiin ehjana perille!

La Bufadora Ensenadassa.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

San Diegosta rajan yli Meksikoon

Me ylitettiin raja maanantaina. Jannittavinta ja pelottavinta siina oli sen jannittaminen etukateen. Koska matka tulisi olemaan vaarallinen, me varustauduttiin niin hyvin kuin osattiin. Tultiin jo edellisena iltana San Ysidroon rajakaupunkiin, ostettiin evaat ja paljon vetta ja herattiin aikaisin aamulla, jotta matka ei olisi niin kuuma, eika vahingossakaan jouduttaisi ajamaan pimeassa. Jannitti hirveasti, ja jannitti turhaan. Kaikki meni super hyvin.

30.6. San Ysidro - Rosarito, 55/1105 km

Heratyskello soi viideltä ja kuuden maissa oltiin rajalla.  Rajamuodollisuudet on kaaos. Jenkeista on paljon helpompi poistua kun mita sinne on tulla. Kukaan ei kysynyt viisumeita takaisin. Meidan piti palata takaisin rajalle jotta saatiin palautettua ne. Oltiin luettu ohjeita Ira Sutherlandin blogista. Siina varoitettiin, etta meksikon rajanylitysviranomaisten ohi kavelee helposti. Me kaveltiin ohi nelja kertaa. Lopulta saatiin kuitenkin turistiviisumit ja leimat pasiin. Autolla rajan ylittaminen saattaisi olla selkeampaa.

Noustiin highway 1.lle. Maksullisen tullitien alkuun asti tie on vilkasliikenteinen, mutta siina on levea piennar, joten ajaminen tuntui turvalliselta. Playas de Tijuanassa tie muuttuu maksulliseksi ja hiljenee. Niin hiljaisella tiella me ei olla ajettu koko matkalla.

Meidat pysaytettiin matkan aikana kaksi kertaa. Ensimmaisella kerralla poliisi ohjasi meidat tietyomaan takia liikenteelta suljetulle kaistalle. Toisella kerralla viranomaiset neuvoivat miten kiertaa tietulli. Maksullisella tiella ei saa pyorailla, mutta jos kiertaa maksupisteet niin no problem.

Saavuttiin Rosalitoon puolen paivan maissa. Oli mukava pyorailla pitkasta aikaa. Tuntui naurettavalta miten paljon sita oli jannittanyt. Ei korrupoituneita poliiseja, ei vihaisia koiria, ei kuoppaista tieta tai hulluja kuskeja, ei huumesotaa. Eipa silti, alle 100 km San Diegonsta on ihan eri maailma!

Tietullin voi kiettaa tiputtautumalla Playas de Tijuanassa motarin lansipuolelle. Paseo playas de Tijuana -kadulta voi taluttaa pyoran takaisin motarille. Linkki karttaan.
Hiipimassa takaisin highway 1.lle.

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Kesakuun reitti kartalla

Otto on piirtanyt meidan matkan maps.googleen. Tassa on linkki Oregonin etappiin. Ja tassa Californiaan. Californiassa suurin osa matkasta taittui autolla.

Suunnittelemassa matkaa Eugenessa.

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Californian rannikko hurahti ohi

Me mietittiin pitkaan vuorataanko auto vai ei, ja paatettiin sitten etta vuokrataan. Me ajettiin Montereysta San Diegoon kolmessa paivassa. Ensimmaisna paivana ajettiin LA:n pohjoispuolelle, toisena paivana setvittiin LA, ja kolmantena oltiin helpottuneita kun saatiin auto palautettua ehjana. ( Tai melkein ehjana. Toisena paivana mia jakatin Otolle niin paljon, etta Otto, joka on normaalisti lauhkea kuin lammas, hermostui niin etta heitti auton avaimet tuulilasiin ja se halkesi. Onneksi oli vakuutus. Autoilu on stressaavaa.)

Auton vuokra oli hyva idea siksi, etta me ollaan edetty paljon hitaammin kuin suunniteltiin. Ollaan lomalla eika haluta polkea sen enempaa kun tekee mieli. Lisaksi matkabudjetti hupenee kovaa vauhtia, mita pikemmin ollaan meksikossa sen parempi.

Huono juttu se oli siksi, etta me hypatiiin Californian kauniimpien pyorareittejen yli. Alkuperainen suunnitelma oli treenata kuntoa USA:ssa, ja olla sitten tikissa Meksikon aavikolla. Pitkat patkat Bajan kuumuudessa ei ole nyt mikaan itsestaanselvyys.

Jannittaa, ja tuli ekaa kertaa koti-ikava. Mutta mennaan paiva kerrallaan, niin kuin tahankin asti, ensin Rosaliitoon ja mietitaan sitten miten ylitetaan aavikko. Keraillaan itseamme viela muutaman paivan San Diegossa ja ylitetaan sitten raja kohti lisaa seikkailua.

Montereysta Morry Bayhin highway 1 myotailee uskomattoman kauniin karua rantaa.

Koitettiin nauttia maisemasta autossa, mutta ei se vaan ole sama...


Loytyi hyva yopaikka.

Ranta on sama etelaan asti, mutta ilma lampenee.